sunnuntai 19. marraskuuta 2017

4. Työviikko

Pääsin jälleen kokemaan uusia seikkailuja, sillä vaikka alkuviikon eli maanantain ja tiistain vietin pitkälti katalogin, valokuvaamisen ja editoinnin parissa, keskiviikkona pääsin mukaan Tammelaan Eerikkilän urheiluopistoon.

Siellä rakennetaan paraikaa täydellä tohinalla upouusia vuokrattaviksi tarkoitettuja, moderneja hirsihuviloita ja joiden sisustamisesta ja tyylin suunnittelusta vastaa Sisustustehdas. Vietimme siellä koko päivän Ylhäisten toisen myyjän kanssa tehden visualistimaisia hommia eli laittamalla valmiiden huviloiden huoneita kuntoon ja viemällä tavaroita oikeille paikoilleen Aamu 8 alkaen lastattiin pakettiautoa Salossa kuntoon ennen kuin hieman 9 jälkeen lähdimme tunnin mittaiselle ajomatkalle. Takaisin Ylhäisissä olimme 17 kieppeillä.



Huviloita oli kahta eri kokoa, isompaa versiota oli 2 kappaletta ja pieniä useampi. Suuret olivat vielä sen verran keskeneräisiä että vietimme päivän kalustaen lähinnä pieniä huviloita. Kumpaakin varten, isoa ja pientä, oli omat kuvalliset ohjeensa joiden mukaan toimittiin. 

Alla ensin hieman näkymiä huvilatiloista ennen tavaroiden laittoa paikoilleen, ja lopussa kuvia valmiiksi laitetuista makuuhuoneista, joita pienissä huviloissa oli 3 + parvi, jossa oli sängyt 4 nukkujalle.





Loppuviikon vietin jatkaen keskeneräisiä projekteja eli mm. käytävämattokatalogia, mutta sain lisäksi uusia projekteja kuten niin sanotun "tonttuoven" kuvaamisen, joka on tämän joulun kuumin hittituote. Sisustustehtaalla nimittäin jää väkisinkin pieniä ylijäämäpaloja mittatilausmatoista, joten niitä ryhdytään nyt myymään joulukoristuksiin eli juurikin tonttuoven eteismatoiksi. Vaikeaa selittää tämmöistä asiaa, mutta alla olevat kuvat kertovat paremmin. :D


Ylijäämämattopaloista saa vaikka ja mitä aikaiseksi pikku askartelulla, mutta minikokoiset matot ovat kyllä syötävän suloisia - varsinkin tonttua varten tehtynä. Alla ottamiani kuvia tonttuoven kanssa ja 3 erilaista mattovaihtoehtoa.

Kuvat löytyvät myöskin täältä ja näitä minimattoja voi nyt ihan oikeasti myös ostaa! Jokaisesta myydystä tonttuoven matosta menee myös 1€ Hyvä Joulumieli-hyvntekeväisyyskeräykseen. :)


Viikon viimeiset projektit olivat lisäksi paitsi FB-päivityksen tekeminen, myös toisen tarjouskupongin suunnittelu matto.fi:lle. Yllä kaksi kuvaa tekoprosessista, sekä alempana valmis kuponki.




Kaikkein viimeiseksi tässä alla myös kuvat viikon FB-päivityksestäni, jossa mainostettiin yhtä tiettyä Dahi-nimistä turkismattoa.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti